Revision [331]

This is an old revision of Alamo005 made by AdminDare on 2007-06-08 00:25:02.

 


Linebacker on näyttäytynyt Houston Rodeossa. Poltergeist on opiskellut, Darklight jatkanut fysiikan parissa ja vaihdellut sähköposteja Hunting Catin kanssa, Beetle on treenannut Red Ironin kanssa.

6.3. on The Alamon muistopäivä San Antoniossa, jossa Marksman puhuu ja muu joukkue on syömässä ja viihtymässä. Päivä venyy myöhäiseksi, ja vasta aamuneljän aikoihin tiimi pääsee takaisin Houstoniin.

Keskiviikko, 7.3. 2007


Darklight ei saa unta ja sortuu ryyppäämään. Muut aloittavat suosiolla päivän aiemmin. Kymmenen aikaan Silversmith soittaa kaikki ja kutsuu La Porte Municipal -lentokentälle, koska tulossa on tilanne. Paikalle saapuvat kaikki paitsi Marksman. Silversmith kertoo, että hänen tuttavansa nimeltä Chris Lamont on juuri joutunut FBI:n pidättämäksi. Chrisillä on hallussaan liittovaltion kadottama tietokone jota Gauss oli etsinut. Chris oli myös supersankari, nimeltä Trespasser eikä Silversmith tahdo hänen henkilöllisyytensä selviävän FBI:lle.

Lento Seymouriin, Pohjois-Teksasiin. Tietokone ja muut tavarat ovat Chrisin talon kellarissa, salaisessa huoneessa, ja ne pitää hakea sieltä pois. Suunnitelmia FBI:n hämäämiseksi kehitetään. Kun Seymouriin on laskeuduttu, havaitaan kiikareilla että Chrisin talolla näyttää olevan paikalla myös Lone Gunmen.

Todetaan tämän vaativan hämäystä. Silversmith siirtyy haastamaan riitaa Power Chordin kanssa ja saa aikaan tappelun johon muut liittyvät. Darklight livahtaa samalla sisään taloon ja kellariin. Tappelussa Alamo pieksee Lone Gunmenin melko täydellisesti: Poltergeist heittää Shooting Staria suurella kasalla tiiliä, ja Silversmith sekä Linebacker murjovat Power Chordin huonoon kuntoon. Mirage hämmentää Alamoa illuusioilla, muttei kovin tehokkaasti. Lamontin talo kärsii satavista tiiliskivistä ja lentelevistä puutarhatyökaluista. Stampede onnistuu osumaan Poltergeistiä suurella tiilenpalasella.

Syntyneessä kaaoksessa Darklight löytää kellarista salakomeron ja sieltä puvun, kannettavan tietokoneen sekä timantteja. Hän poimii ne mukaansa ja poistuu pimeän ulottuvuuden kautta. Ulkona tappelu päättyy ja Silversmith koettaa vakuuttaa fedeille että Lone Gunmen hyökkäsi Alamon kimppuun.

Thumbaliza piiloutuu Bombardier Beetlen panssarin nurkkaan, mutta Poltergeist huomaa hänet. Hänet kiskotaan irti ja jätetään taakse. Lentokoneella palataan Houstoniin.

Lentokentällä FBI on vastassa. Alamoa epäillään rikospaikan turmelemiesta ja todisteiden varastamisesta. Heitä kuulustellaan ja heidä koneensa tutkitaan, mutta mitään ei kuitenkaan löydy. Kannettava, puku ja jalokivet on lähetetty Houstoniin kuriiripalvelun kautta.

First City Towerilla käy ilmi, että Trespasser on itseasiassa (entinen?) superrikollinen joka oli ryöstänyt melkoisesti jalokiviä. Silversmith on sitä mieltä, että jos FBI olisi saanut tämän selville, myös Alamo olisi ollut vaikeuksissa. Syyt tähän jäävät epäselviksi.

Torstai, 8.3


Vähän puolenyön jälkeen kuriiripaketissa saapuu tietokone, Trespasserin asu ja kasa jalokiviä. Tietokone murretaan ja sen sisältöä tutkitaan. BB löytää Trespasserin asun hansikkaista sähkögremlinin, jollaisia Trespasser kutsuu voimallaan.

Tietokone on kuulunut republikaaniselle senaattoriavustaja Raymond R. Ainsworthille. Koneelta löytyy yön aikana kaikkea arkaluontoista. Ensin löytyy Halliburtonin arviot Teksasin ja Meksikonlahden öljyvaroista ja niiden pian koittavasta ehtymisestä. Sitten löytyy pöytäkirja, jonka mukaan Halliburton aikoo poistua Yhdysvalloista ja siirtää pääkonttorinsa Dubaihin, Arabiemiirikuntien liittoon vuoden 2007 syksyllä.

Tämä on melkoinen järkytyksen aihe, ja sitä pengotaan paljon. Muun materiaalin joukossa törmätään viittaukseen siitä, miten "KBR jätetään vartioon" (oletettavasti Yhdysvaltoihin) ja miten tämän kanssa vartioi organisaatio nimeltä Adam Partners. Adam Partners tunnetaan salaliittopiireissä milloin mihinkin liittyvänä superorganisaationa, josta ei verkosta löydy mitään legitiimiä tietoa.

Yön aikana myös Marksman saapuu ja antaa panoksensa tutkimuksiin. Kun hänelle aamun lähestyessä selviää koko tarina Trespasserista ja jalokivivarkauksista, hän tuohtuu Silversmithiin pahoin. Aamulla päämajaan saapuu vierailemaan lakimies, joka esittää halun ostaa Alamolta muuan kannettava kone, jos näillä sattuisi se olemaan.

Trespasserin puku ja jalokivet käydään kätkemässä autiomaahan. Pohditaan, mitä kannettavalle ja sen tiedoille pitäisi tehdä. Halliburtonin poistuminen osavaltiosta vie Teksasista melkoiset verotulot, ja ilmeisesti yritys on samalla syyllistynyt huomattavaan luottamusaseman väärinkäyttöön muuttoa suunnitellessaan. Marksman on sitä mieltä, että Halliburton ja sen kaltaiset yritykset ovat tällä hetkellä todellinen maata hallitseva - tai kuiviin imevä - voima. Kannettava tietoineen päätetään viedä Houston Chroniclen toimittajalle. Näin tehdäänkin iltapäivän aikana.

Sunnuntai, 11.3.


Houston Chronicle julkaisee uutisen Halliburtonin aikeesta lähteä maasta. Kongressissa ja senaatissa tästä syntyy melkoinen haloo. Julkisesti yrityksen sanotaan menetelleen vähintäänkin kyseenalaisesti, ellei peräti rikollisesti.


CategoryAlamo - CategoryPelit
There is one comment on this page. [Display comment]
Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki