Poltergeist #7: Paine


<-- #6: Hylkiöt - #8 -->

 (image: http://empire.karmavector.org/images/kannet/poltergeist_007_cover.jpg)

Uudenvuodenaatto, 31.12. 2008


Hector Vajez -niminen laiton immigrantti on piesty henkihieveriin kotonaan kirkkaassa päivänvalossa. Samalla hänen talonsa Houstonin South Parkissa on romutettu. Pieksijä on mahdollisesti ollut matalan voimatason superi ja Poltergeist tutkii jälkiä. Hector itse on tajuton eikä voi antaa mitään kuvausta tapahtuneesta. Poltergeist| tutkii tapausta ja arvelee, että kyseessä on alamaailman sisäinen juttu, Hector näyttää olleen kaikkea muuta kuin puhdas pulmunen. Vailla varsinaisia johtolankoja tekijästä asialle ei voi sen enempää tehdä.

Torstai, 1.1. 2009


Joulujuhlassa Chrisiltä saamansa kartan ohjaamana Luther päätyy Rio 6 -elokuvateatterin kahvilaan ja käy treffeillä Felicity-nimisen tytön kanssa.

Perjantai, 2.1. 2009


Tornilla aikaa viettävät Trespasser ja Poltergeist saavat tietää, että superrikollinen on hajottanut pikaruokalan South Parkissa. Molemmat vaihtavat trikoisiinsa ja lähtevät paikalle.

Pikaruokala osoittautuu korealaiseksi vaunumyymäläksi joka on hajotettu perusteellisesti sisältä käsin. Henkilökunnan kuvauksista käy ilmi, että hyökkääjä on ollut yksittäinen naamioitunut ja yliluonnollisen vahva mies pitkässä takissa ja hatussa. Paikallisilta pikkutekijöiltä kyseleminen paljastaa, että viimeisen parin päivän aikana on tapahtunut muutakin epämääräistä: yksi prostituoitu alueelta on kadonnut ja pari paikallista kovanaamaa on saanut turpaansa. Kyseleminen johtaa sankarit kevyelle teollisuusalueelle, jonka pihalla näkyy auto johon hyökkääjän nähtiin nousevan. Paikalla on myös Vajazin auto sekä isokokoinen asuntovaunu.

Autot ovat tyhjiä, asuntovaunun ovi on kiinni. Trespasser saa sähköotuksillaan selville, että sisällä on ainakin yksi ihminen, muttei detaljeita. Poltergeist koputtaa oveen, ja sisältä vastaa tukahtunut ääni. Välittömästi Geist murtaa oven ja astuu sisään sotkuiseen talovaunuun. Siellä on huonossa kunnossa oleva käsiraudoilla putkeen kahlittu nainen, arvatenkin kadonnut prostituoitu Ada. Poltergeist vilkaisee vaunun WC:iin, josta hänen kimppuunsa hyökätään.

Tourniquet| koettaa tarttua kiinni Poltergeistista, mutta hän paiskoo tätä kaikella irtaimella. Käy ilmi että Tourniquet on hyvin kestävä ja jos häneen tulee oikea haava, hänestä ruiskuaa valtavalla paineella syövyttävää verta. Taistelu siirtyy ulos talovaunusta. Poltergeist onnistuu pitämään etäisyyttä Tourniquetiin ja saa lopulta heitettyä tätä raskailla esineillä niin paljon että tämä koettaa paeta. Tällöin Poltergeist romauttaa valtavan määrän koneen osia sisältäviä laatikoita superrikollisen päälle ja saa tämän viimein luovuttamaan.

Tourniquet kertoo olevansa kaupungissa koska hänen pomonsa newjerseyläinen Capo Murrano tahtoo kostoa keväällä tapahtuneesta hyökkäyksestä hänen kotiinsa. Tourniquet sanoo että Poltergeistin olisi ollut helpointa antaa hänen vain murtaa tältä muutamia luita koska Murrano ei aio antaa asian vaan olla; yksi hänen väestään menetti jalkansa tulitaistelussa ja Murrano itse tahtoo kostoa.

Tourniquet jätetään FBI:n huostaan. Ada on kärsinyt pahoja vammoja hänen vankinaan - happoa tihkuva Tourniquet on raiskannut hänet useita kertoja. Poltergeist vaatii viranomaisia pitämään Alamon tietoisina newyorkilaisen mustan maskin sijainnista, ja nämä lupaavat kertoa aina kun tilanne kehittyy. Parin tunnin sisällä kallis newyorkilainen lakimies oli jo ottanut yhteyttä "ihotaudista kärsivän asiakkaansa" puolesta.


Pelattiin la 7.2. 2009


<-- #6: Hylkiöt - #8 -->



CategoryPelit - CategoryAlamo
There is one comment on this page. [Display comment]
Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki