2000-luvun amerikkalaisia supereita


Useille joukkueille on määritetty puoluekanta. Kaikki joukkueet eivät kuitenkaan saa tukea puolueilta tai ole virallisesti sidoksissa; kanta on määritetty enemmän ryhmän poliittisten näkemysten mukaan. Tämä on melko tuore kehityssuunta; edes 80-luvulla supersankarit eivät olleet näin politisoituneita.



"A-lista:"


Suurista ryhmistä suurimmat, isoimmat voimat / tärkeimmässä asemassa maan hallintoon nähden. Valtavat resussit niin luonnollisessa kuin yliluonnollisessakin. Superien lisäksi paljon siviilihenkilökuntaa, koulutustoimintaa ja yleistä haahuilua.


Star Battalion


Liberty Force


Grenadier



"B-lista":


Merkittäviä organisaatioita, jotka esiintyvät julkisuudessa, joilla on tiedossa oleva päämaja, paljon rahaa ja vaikutusvaltaa. Joillakin näistä on myös oma koulutusohjelma nuorille sankareille.

Defenders


The Alamo


The Industry


Straight Arrows


"C-lista":


Muut edes jossain määrin huomiota ansainneet joukkueet. Tyypillisesti näilläkin on jonkinlaista julkisuutta, muttei välttämättä mitään virallista organisaatiota tai tavoitettavuutta. Poliittisia näkemyksiä kuitenkin löytyy.

Freedom Patrol

Silver Seven

Wolfpack
| - sitoutumaton, NYC

Northern Rangers

The Invincibles

Freakshow
| - riippumaton, LA

Night Watch

The Lone Gunmen



"F-lista"


(aiemmin toimineet, nyttemmin inaktiiviset ryhmät)

Eagle Group

Crimebusters
| - 60-luvulla toiminut chicagolainen supersankarijoukkue

Strike Force

Wayward Knights



CategoryTausta - CategoryRyhmat - Category00s
There are no comments on this page.
Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki