Revision [2657]
This is an old revision of Alamo012 made by AdminDare on 2008-08-22 12:20:04.
#12: Painajaisten tekijä
<-- #11: Pyhiinvaeltajat - #13 Yksityisiä tutkimuksia-->
Sunnuntai, 22.7. 2007, Los Angeles, Kalifornia
Aamun uutisissa ja yhteydenotoissa kotiinpäin käy ilmi, että Hell's Teamstersin kaksi vapaalle jäänyttä jäsentä hyökkäsi vangiksi jääneitä kuljettavan fedisaattueen kimppuun sillalla ja vapautti kaverinsa. Teamsterit nähtiin viimeksi vajoamassa Coloradojokeen, ja jotkut alaa tuntemattomat kuvittelevat heidän kuolleen.
Alamo ja Team Paradox pohtivat mihin suuntaan edetä. FedEx toimittaa hotellille uusia pukuja vihertyneiden tilalle. Sitten hotellin ikkunan ulkopuolelle ilmestyy lentävä hahmo, Blowtorch.| Sankarit vetävät äkkiä naamioita päälle samalla kun Blowtorch tiedustelee saako tulla sisään. Kun sisäänpääsy evätään Star Battalionin kortin näyttämisen jälkeenkin Blowtorch hankkii etsintäluvan, ja tulee sitten sisään sen kanssa, samoin katolta laskeutuva Hunch.| Syy etsintälupaan on murha.
Yhdeksän jengiläistä on murhattu supervoimilla edellisenä yönä. Blowtorch haastattelee Alamoa ja hieman myös Paradoxin väkeä. Puhelimitse Bob antaa taustaneuvoja. Kun haastattelu päättyy Blowtorch kättelee Darklightia,| ja Hunch tarttuu yllättäen myös käteen. Darklight reagoi lyömällä tätä pimeästä voimasta tehdyllä baseball-mailalla silmäkulmaan. Hunch putoaa kertaosumasta, ja luonnollisesti tästä seuraa täysi tappelu. Hunch ja Star Battalion ovat ilmeisesti vakuuttuneet Alamon syyllisyydestä.
Titanium| ja Strange Matter liittyvät taisteluun ulko-oven kautta. Messenger| komentaa kaikkia menemään maihin, ja tuloksena osa sankareista menettää täysin kävelykykynsä. Alussa Alamo pärjää hyvin, mutta kun Titanium lähtee todella kävelemään kohti taistelua tiimi päättää paeta. Joukkue onnistuu irrottautumaan yhteenotosta ja pakenemaan hotellista kellarin kautta saamatta pahoja kolhuja. Team Paradox lähtee omaan suuntaansa.
Alamo piiloutuu halpaan motelliin samalla kun Star Battalion panee heistä etsinkäkuulutuksen liikkeelle. Team Paradox puolestaan ottaa yhteyttä Titaniumiin ja neuvottelee tämän kanssa. Titanium kertoo murhan näyttäneen siltä, että supersankari tai muutama on vähän ottanut kovat otteet käytteen jutellessaan pikkurikollisten kanssa. Messenger| ja Smoking Demon yrittävät vakuuttaa Titaniumille, että todellisuudessa Alamo ei ole murhannut ketään ja että he vain jäljittävät vaarallista superrikollista. Titanium sanoo, että jos Alamo on todella syytön, heidän pitäisi antautua eikä pakoilla; syyttömyys kyllä käy ilmi.
Poltergeist| ja Bombardier Beetle käyvät tutkimusretkellä murhattujen jengiläisten lähiseudulla. Kukaan ei varsinaisesti ole nähnyt Alamoa murhapaikalla. Ainoa tilanteesta eloonjäänyt oli jengin lookout Clev, ja kun Poltergeist puhuu itsensä tapaamaan tätä, hän tapaa tutun deja vun. Lookout kertoo nähneensä Poltergeistin aiemminkin; hän myös kertoo nähneensä murhapaikalla yhden valkoisen miehen ja yhden ei-valkoisen naisen. Hän on myös varma, että kaikki alkaa pian taas uudestaan.
Alamo ottaa yhteyttä Marksmaniin| ja saa vaihdettua pari sanaa myös Marionetten| kanssa. Marionette osaa kertoa, että Hunch on myös precog. Pidetään kovin mahdollisena, että Premonition| on onnistunut vaikuttamaan Hunchiin voimallaan - ja toisaalta, jos Hunch on ennestää asioita ennalta näkevä, ei hän itse tai hänen joukkuetoverinsa välttämättä huomaisi mitään erikoista Premonitionin kosketuksen jälkeen. Ja muu Star Battalion pitää Hunchia erehtymättömänä...
Sankarit kerääntyvät taas yhteen tuumimaan asioita. Pidetään aivan mahdollisena, että Hunch on nyt Premonitionin otteessa, ja sitä kautta muukin Star Battalion hänen talutusnuorassaan. Mutta toisaalta Clevin päässä on linkki Premonitioniin; ehkäpä sitä voisi seurata samaan tapaan kuin aiemminkin...
Joukkue tekee huolellisen suunnitelman hämäyksestä ja jengiläisen haastattelemisesta. Suunnitelma vaan menee täysin hukkaan, koska kun jengin luo mennään seuraavan kerran, on Clev ampunut itsensä ja muu jengi hajaantunut. Näyttää siltä, että Clev oli nähnyt ennalta sankareiden saapumisen.
Jäljelläoleva tie Premonitionin luo on sairaalahoidossa olevan Hunchin kautta. Vaihtoehtoisiksi lähestymistavoiksi jää nyt vain joko odottaa Premonitionin järjestelemän katastrofin alkua ja käydä tämän kimppuun sitten, tai tehdä jotain odottamatonta ja sekavaa, ja koettaa päästä käsiksi tähän Hunchin kautta etukäteen.
Tämä tarkoittaa käytännössä Star Battalionin kimppuun hyökkäystä hämäykseksi.
Maanantai, 23.7.
Vuokratulla helikopterilla Alamo ja Team Paradox laskeutuvat Bank of America Buildingin katolle. Star Battalion saapuu ottamaan heitä vastaan. Lyhyen sananvaihdon jälkeen tullaan siihen tulokseen, että tämä ratkeaa vain lyömällä.
"Arvaanko oikein, ettette saapuneet tänne antautumaan?" - Blowtorch helikopterista laskeutuville vieraille
Katolla puhkeaa raivoisa taistelu. Sen varjolla Smoking Demon ja Messenger livahtavat sisään rakennukseen. Trespasserin| sähköotukset jäljittävät heille Hunchia, ja he seuraavat näitä. Sitten sähköolennot pysähtyvät, ja katossa oleva Hunch syöksyy Messengerin niskaan terävät hiuspuikot tanassa.
Messenger aistii Premonitionin voiman Hunchissa ja ehtii juuri ja juuri väistää hyökkäävän ninjan iskun. Smoking Demon koettaa päästä Hunchin ja Messengerin väliin, mutta nainen näkee jokaisen liikkeen ennalta ja hyökkää kuin käärme. Hän iskee puikkonsa Messengerin rintaan pystyyn, Messenger sanoo sanan, ja sitten hän katoaa. Hänen tilalleen ilmestyy lääkärintakkiin pukeutunut musta nainen, joka näyttää täysin yllättyneeltä tilanteesta.
... Messenger puolestaan telesiirtyy kaupungin halki, ja löytää itsensä pahasti verta vuotavana huoneesta jossa on suuri kotitekoisen näköinen tietokone, ja ympyrätatuoitu laiha parrakas hippi - Premonition.
Smoking Demon ja Hunch kommunikoivat lyöntien välissä. Hunch väittää Messengerin olevan vaarallinen ja tuhoavan koko kaupungin jos häntä ei pysäytetä, ja Smoking Demon sanoo tämän kaiken johtuvan siitä että mielipuolinen superrikollisprecog on istuttanut nämä ajatukset Hunchin päähän. Nainen lääkärintakissa poistuu taistelevien supereiden tieltä.
Katolla taistelu on aaltoillut eestaas ja kaikki osapuolet alkavat olla väsyneitä sekä kolhuilla. Trespasser koettaa livahtaa sisään rakennukseen, mutta palaa saman tien täyttä juoksua. Hänen takanaan portaikosta katolle nousee kaksimetrinen kyborgi, 20 vuotta sitten kuolleeksi oletettu hirvittävän voimakas superterroristi nimeltä Warhead.
"ALAMON| ON KUOLTAVA!!!" - Warhead
Star Battalion ja Alamo unohtavat keskinäiset erimielisyytensä ja puolustautuvat Warheadia vastaan. Superkyborgi (?) näyttää hieman sekavalta, samalla tavoin kuin Premonitionin koukussa olevat ihmiset yleensä, eikä hän ole kaikkein tarkimmillaan. Tuhovoimat hänellä ovat kuitenkin ennallaan. Warhead alkaa ampua Alamon jäseniä ohjuksilla ja sarjatuliaseilla. Samalla hän kasvaa kokoa ja kohoaa lentoon, eikä näytä paljon välittävän häneen kohdistuvista hyökkäyksistä - taisteluun liittyvät Smoking Demon ja Hunch eivät liioin saa paljon aikaan. Warhead muuttuu kymmenessä sekunnissa hävittäjän näköiseksi ja kokoiseksi.
Alamo suojautuu katolta sisään samalla kun Blowtorch ampuu tuli-iskun Warheadin siipien alla olevaan ohjusryppääseen. Seuraava räjähdys tuntuu talon sisällä asti. Pian lähes riekaleiksi ammuttu Titanium saapuu sisään katolta kuoleman kielissä olevia Blowtorchia ja Strange Matteria kantaen. Warhead on räjähtänyt palasiksi.
Taistelu on ohi. Star Battalion Hunchia lukuunottamatta on täysin palasina ja lääkärien armeija saapuu hoitamaan näitä kuntoon, samaten vahingoittuneita alamolaisia. Messengeristä ei näy jälkeäkään, ja toisaalta Premonitionin voimastakaan ei erotu kuin hajanaisia jälkiä. On ilmeistä, että Warhead oli itse asiassa lääkärintakissa paikalle ilmestynyt nainen, ja tämän nimikyltin perusteella hänet jäljitetään läheiseen sairaalaan. Sieltä löytyy Premonitionin viimeisin kone, yksi Hunchin hiuspuikko ja vähän verta. Ilmeisesti Warhead oli yhteistyössä Premonitionin kanssa, tai ainakin tämän tahdon alainen, ja eilisillan jengiläisten murhien takana.
Linebacker ja Hunch antavat lehdistölle yhteisen lausunnon Warheadin ilmestymisestä ja tämän voittamisesta. Premonitionista ei julkisuuteen kerrota. Ilmeisesti Messenger vei tämän jonnekin, mutta kukaan ei tiedä minne.
Mail-Manin palsta
Tämä pelikerta oli vähällä kärsiä perisynnistäni, täydellisestä asioiden hajaantumisesta ja käsiin leviämisestä, mutta onneksi pelaajat enemmän vetivät tarinaa kokoon kuin kiskoivat sitä erilleen. Tiukka aikataulutus myös pakotti muutamaan aika harmilliseen ratkaisuun. Esimerkiksi lopun taistelu nimenomaan Star Battalionia vastaan ei ollut ainakaan minun varsinaisissa suunnitelmissani, mutta ainakaan itse en onnistunut käytettävissä olevassa ajassa keksimään mitään muutakaan nopeaa keinoa saada aikaan toivottu hämäys Premonitionin suuntaan. Merkittäköön kuitenkin pöytäkirjaan, että ainakaan pelinjohdon näkemys genrestä ei ole yksinkertaisesti se, että ainoa tapa päästä käsiksi Premonitioniin olisi ollut Star Battalionin läpi. Olisin mieluusti nähnyt tässä jonkin monimutkaisenkin juonen jolla Star Battalion sivuutetaan ja Premonition löydetään. Tällaisenaankin lopputulos oli tosin aika mainio.
Koen myös dramatiikkaan tarttumiseni tarvitsevan harjoitusta, koska jotenkin en saanut jatkuvasti päin mäntyä menevistä NPC-suorituksista revittyä irti makeita ja superherooisia juttuja, vaan taistelun kuvaus oli aivan liikaa linjalla "se huitoo muttei se mihinkään osu". Varsinkin kun pelisysteemi on suunnattu nimenomaan minimoimaan tätä ilmiötä kävi moinen häiritsemään minua. Loppua kohtin kuitenkin minulla oli aika monta palloa ilmassa. Sittenkin koin itse yhteenoton Star Battalionin ja Warheadin kanssa aivan häiritsevän huonoksi supersankaritaisteluksi. Tässä vaikutti myös paljolti se, että taistelu käytiin tylsällä parkkipaikkamaisella katolla jossa ei ollut edes heiteltävää tavaraa ei-leijuville hahmoille.
Tuumailin keinoja päästä tästä ylitse. Jos tuntuu siltä, että hahmollasi ei ole mitään järkevää keinoa vaikuttaa tilanteeseen, kannattaa vaatia minulta sellaista. Tämä ei ole edes genrejuttu vaan ihan arkitodellisuuteen liittyvä seikka: oikeat maisemat eivät ole tietokonepelimäisen tyhjiä. Toisin sanoen, jos pelaajana koet että hahmosi tahtoisi nyt vaikuttaa esim. käynnissä olevaan pahiksen pieksemiseen, muttet heti keksi miten sen tekisit, on varmaan aivan hyväksyttävää ilmaista tämä hahmon tavoitteena pelinjohtajalle tyyliin tasolla "näenkö mä mitään mitä voisin käyttää tuota tyyppiä vastaan?" Nimenomaan isossa supersankariottelussa oma huomio on kiinnittynyt niin moneen asiaan, etten automaattisesti tule välttämättä kuvailleeksi ympäristöä riittävän tarkasti että pelaajat saisivat siitä kuvan, ja toisaalta aivan kaikista paikoista ei ole olemassa valmista Google Earthin karttaakaan. (Vertaan esim. ottelua Lone Gunmeniä vastaan, jossa olin ehtinyt etukäteen miettiä paikkaa ja jossa oli mm. mukavia tiilikasoja; jos olisin tiennyt etukäteen että Star Battalion kohdataan niiden pilvenpiirtäjän katolla, olisi minulla toivottavasti ollut parempi kuva siitä, mitä kaikkea siellä on ja mitä ei.)
Kannattaako mahdollisesti tarjota suorastaan muodossa... "Katolla on luultavasti xxxx, eikö vain?", niin ettei GM:n tarvitse keksiä kaikkea itse?
GM: Ehdottomasti kannattaa jos moista keksii. Mutta jos ei keksi, voi koettaa vaatia myös pelinjohdon tilannehahmotusta avuksi.
GM: Taas taisi tosin tulla puolin ja toisin unohdettua oppitunti "ei tarvitse lyödä heti täysillä jos vastapuolella on tyyppejä joiden pitäisi myös olla sankareita". Vaan eipä tuo niin vakavaa ole, kukaan ei kuollut.
Tästä en ole ihan varma. Meidän puolella luulisin kyseessä olleen enimmäkseen se että Star Battalion on jokakäänteessä mainostettu olevan aivan saatanallisen kovia tyyppejä. Ehkä sanavalinta A-lista, B-lista jne ei ole aivan kohdallaan?
GM: Ainakin Battalionia pelatessani tunnustan monella hahmolla lyöneeni heti kättelyssä varsin täysteholla. Battalionin PR myös väittää näiden oikeasti olevan aivan ylitehoisia ja että yksikin Star Battalionin sankari vastaa vähintään neljää tavallista trikooheppua.
[Liittyen Hunchin murjontaan:]] Koska isoja ja ilkeitä supereita saa (ja pitää) lyödä täysillä niin kai [karmakiviä] voi käyttää myös "hupsis"-iskujen muokkaamiseen. Että ei se ollutkaan silmä vaan nenä...
GM: Kuulostaa oikealta. Hunch ei kuitenkaan näytä sokeutuneen pysyvästi - sillä on iso CON ja pari leveliä Hard to Killiä, jonka siis saa myös bonukseksi pysyvien vammojen vastustamiseen sikäli kun näistä jotain heitetään. Ja tosiaan sivuswinginä tullut isku tuli kallon kautta. Kai siltä jokin verkkokalvo irtosi tai jotain muuta traumaattista kävi, mutta se on mahdollista korjata.
Arvostelu
Rytmi: N/A
Sisältö: N/A
Esitys: N/A
Matsku: N/A
Teemat: N/A
(Vain yksi täytetty palautelomake, joten tuloksia ei ole.)
Pelattiin la 8.12. 2007
<-- #11: Pyhiinvaeltajat - #13 Yksityisiä tutkimuksia-->
CategoryAlamo - CategoryPelit