Revision [2089]
This is an old revision of Alamo021 made by AdminDare on 2008-05-04 12:54:29.
#21: Rukous pahojen puolesta
<-- #20: Turistit - #22 -->
Pelien välissä tapahtunutta
New Yorkin ja Birminghamin reissuiltaan selvinneet sankarit palaavat Houstoniin. Treenausta ja siviilielämäsuunnitelmia. Bombardier Beetle alkaa suunnitella moottoripyöräverstasta. Darklight| harjoittelee kungfua ja käy South Parkin kaupunginosassa pieksemässä rikollisia. Hän oppii, että kaduilla pahisten kurittaminen on helppoa mutta kuritetut eivät pysy sellissä tai kiven sisässä.
Keskiviikko, 9.4. 2008
Televisio kertoo, että poliisi nimeltä Pat Flannagan on löytynyt kotoaan murhattuna, ja syylliseksi epäillään samaa vigilantea joka murhasi kaupparyöstäjät jouluyönä. Alamo käy yksin asuneen Flannaganin talolla, tapaa murharyhmän etsivä Steve Fullerin ja löytää kalkkiviivan sekä vigilanten käyntikortin. Kortissa on teksti "Murhaaja - luoja hänen sieluaan armahtakoon. Coup de Grâce". Sitten tulee tieto, että myös Flannaganin partneri, Cassius Wood on löytynyt murhattuna. Wood on ajanut autonsa metsään ja hänetkin on pistetty hengiltä pitkällä tikarilla. Samanlainen kortti on jätetty hänenkin viereensä.
Molemmat toimivat poliiseina Houstonin Fifth Wardissa. Linebacker| keskustelee piirin kapteenin kanssa mahdollisuudesta tutkia kaksikon historiaa, ja saa tähän luvan - mutta kapteeni korostaa, että mitä hyvänsä sieltä löytyykin, Alamo ei saa sanoa medialle mitään muuta kuin että poliisit ovat olleet esimerkillisiä ja nuhteettomia kansalaisia. Tähän suostutaankin. Melkein heti löytyy yksi potentiaalinen syy murhille: konstaapelit Flannagan ja Wood ovat samana aamuna ampuneet Fifth Wardissa Walter Curtis -nimisen 16-vuotiaan aseistetun huumediilerin.
Kaksikon historiaa pengotaan aamuyöhön asti ja myös Trespasser| ilmaantuu auttamaan materiaalin lukemisessa. Muodostuu kokonaiskuva siitä, että kyseessä eivät tosiaankaan ole mallikelpoiset poliisit vaan paremminkin pari likaista kyttää jotka ovat mahdollisesti sekaantuneet kaikkeen rumaan. Nyt näyttää siltä, että he ovat viimein joutuneet maksamaan tekemisistään. On selvää, että poliisit eivät tällä hetkellä suhtaudu Alamoon erityisen ystävällisesti - vaikka ryhmällä onkin lainvalvojan valtuudet, he eivät kuulu siniseen veljeskuntaan ja he ovat siksi tämän murhan suhteen ulkopuolisia.
Ryhmä ei anna medialle mitään kommentteja, vaikka heitä koetetaan kovasti haastatella.
Torstai, 10.4.
Yön aikana media on saanut vahvistukset epäilyksilleen ja suurin osa tutkimuksen faktoista (poislukien poliisien taustat) on myös julkistettu. Naamioitua poliisimurhaajaa vaaditaan tilille tekosistaan, ja kapteeni Earl Wellesley läntisestä piiristä muistuttaa, että kaupungissa on toinenkin etsintäkuulutettu ja murhasta epäilty vigilante, nimittäin Bloodstone.| Kapteenin puheiden perusteell vaikuttaa siltä, että tämänkin jahtaamiseen käytettyjä resursseja pyritään nyt hyödyntämään. Bloodstone lähettää Poltergeistille| tekstiviestin, että häneen on ehkä hyvä pitää vähän aikaa etäisyyttä.
Poltergeist penkoo päivän aikana asioita Fifth Wardissa. Tilanne siellä näyttää olevan poliisien ja ainakin yhden alueen aseistetun jengin, Mara 18:n, välillä aika kyräilevä. Poliisien ampuman diilerin tutkiminen johtaa epäilyksiin siitä, että kaveri ei edes mitään diilannut.
Praying Mantis kysyy tiimiltä, onko tämä sellainen juttu joka kannattaa tutkia nimenomaan huomioiden Alamon taidot ja resurssit. Konsensus tuntuu olevan kyllä sikäli, että murhaaja on nimenomaan maski ja tällä hetkellä hänen toimintansa ajaa kiilaa mm. Alamon ja poliisin väliin. Lisäksi on ilmeistä, että Bloodstonen elämä on juuri muuttunut hankalammaksi.
Darklight koettaa laatia tekijästä profiilia. Esitetään veikkaus että hän voisi itsekin olla poliisi, luultavasti osaa ranskaa ja on selvästi mainiossa fyysiessä kunnossa. Tältä pohjalta kerätään dataa.
Perjantai, 11.4.
Aamuyöllä poliisiradiosta löytyy tieto, että Westwoodin kaupunginosassa suuri poliisijoukko on saanut Bloodstonen saarrettua tyhjään tavarataloon ja pyytää paikalle lisäjoukkoja. Selvästi kapteeni Wellesley on päättänyt kaivaa vigilanten ulos nyt kun hänellä on mahdollisuus käyttää resursseja tähän.
Alamo päättää auttaa Bloodstonea. Praying Mantis ja Trespasser käyvät aiheuttamassa hälytyksen läheisessä pankissa vetääkseen poliisin huomion ja Darklight hiipii voimillaan sisään tavarataloon. Hän onnistuu välttämään poliisin huomion, löytää Bloodstonen ja kuljettaa tämän ulos saartorenkaan läpi. Bloodstone on kiitollinen, tosin tuntuu olevan sitä mieltä ettei tarvitse pelastamista.
Perjantaipäivä jatkuu tutkimusten merkeissä. Poltergeist löytää Walter Cyrusin kaverin joka ei tunnu tietävän mitään hyödyllistä siitä, miksi poliisit ampuivat Walterin. Jengi jonka hangaround Walter oli näyttää vaarattomalta joukolta pikkutekijöitä. Kuitenkin näyttää siltä, että Walter itse ei ollut aseistettu tai diilaava - hän toimi vaan välillä vasikkana poliisikaksikolle joka hänet ampui.
Darklight kysyy, miksi Alamon pitäisi ylipäänsä etsiä Coup de Grâce. Huomautetaan, että jos mies löytyy ja toimitetaan poliisille, hän pääsee luultavasti sähkötuoliin poliisimurhaajana - jos poliisit joille hänet luovutetaan eivät vaan teloita häntä ennen sitä. Poliittisesti vigin väitetään vaikeuttavan muiden maskien elämää, mutta tämä on aika heppoinen argumentti. Yleisempi konsensus tuntuu olevan, että tällaista toimintaa ei voi suvaita kaupungissa josta Alamon pitäisi pitää huolta, mutta on erimielisyyttä siitä, mitä lopulta pitäisi tehdä.
Sankarit vierailevat Marksmanin| luona saadakseen neuvoja. Marksman on sitä mieltä, että parasta olisi etsiä vigilante ja pyrkiä selvittämään onko hänessä jotain pelastettavaa ja vasta sitten päättää antaako häntä oikeusjärjestelmän käsiin. Marksman luottaa siihen, että Alamo yhdessä ja yksilöinä löytävät oikean tavan toimia, ja on myös sitä mieltä, että tällaisten päätösten ei kuulukaan olla helppoja eikä niihin ole yksinkertaisia ratkaisuja.
Darklight jakaa profilointinsa tulokset muun ryhmän kanssa, mutta ajatuksesta lähteä tökkimään todennäköisintä epäilyä tai tutkimaan hänen asuntonsa ei pidetä. Epäillyn tarkempi taustatutkimus kuitenkin johtaa arvioon, että tämä ei voi olla Coup de Grâce. Arvioidaan, että vigin on pakko joko asua tai työskennellä seudulla jossa hän on toiminut; hän kerää tietoa alueelta mutkattomasti eikä näy mitenkään katukuvassa paitsi toimiessaan vigilantena.
Lauantai, 12.4.
Aamuyöstä soitto etsivä Fullerilta herättää Linebackerin. Coup de Grâce on iskenyt uudelleen, tällä kertaa keskustassa, Uhri on George Farnsworth, jonka Linebacker jopa on tavannut. Mies oli Hillary Clintonin kampanjan turvapäällikkö ja 45-vuotias entinen poliisi.
Murhapaikalla on jäljellä enää kalkkiviiva ja turvakameranauha, josta saadaan ensimmäiset kuvat vigistä. Kyseessä on panssarissa kulkeva lyhyenpuoleinen mies kahden terävän aseen kanssa. Hänen sisääntulo- ja poistumistapansa ovat tuntemattomat, mutta tutkimuksella löytyy mahdollinen pakoreitti katon kautta ja alhaalta jälki pakettiautosta joka on ollut omituisella paikalla. Farnsworthin kaappeja on pengottu ja hänen kannettava tietokoneensa puuttuu.
Käy ilmi että Farnsworth oli naimisissa konstaapeli Flannaganin siskon kanssa, ja että kaksikko oli ollut tovin poliisissa yhtä aikaa.
Aamulla lehtien otsikot kirkuvat "Vigilantemurhaaja käy poliittisen kohteen kimppuun". Rekisteröitynä demokraattina ja Clintonin kampanjassa toimineena henkilönä Farnsworth oli näkyvä hahmo, ja aamupäivästä Praying Mantis sekä Linebacker päätyvät varhaiselle lounaalle pormestari Bill Whiten kanssa. Pormestari haluaa vigilantismimurhien loppuvan, ja ilmoittaa että Alamo voi soittaa hänelle mikäli he tahtovat ovia auottavan tutkimuksen tieltä.
Seuraavaksi Linebackeriin ottaa yhteyttä välikäden kautta Borris L. Miles -niminen entinen osavaltiokansanedustaja, joka tahtoo palkata hänet henkivartijakseen. Miles oli entinen poliisi ja Farnsworthin pari ennenkuin hän lähti poliittiselle uralle, ja tuntuu epäilevän että hän on seuraava vigilanten uhri. Miles tarjoaa kymmenen tuhatta päivässä, mutta Linebacker ohjaa henkivartijahomman Silversmithille.| Silversmith lupaa henkivartijoinnin lomassa koettaa saada Milesistä ulos kaiken mitä tämä tietää tapahtumaketjusta. Seuraavaksi sankareita lähtee poliisiasemalle puhumaan uudemman kerran Flannaganin ja Woodin kapteenin kanssa.
Walter Cyrusin hautajaisissa Poltergeist tarkkailee katolta, Praying Mantis katutasosta ja Beetle sulautuneena surijajoukkoon. Hän onnistuukin tapaamaan useimmat paikallaolijoista ja kuva Walterista sivullisena vahvistuu. Paikalla näyttää olevan myös Mara 18:n jäseniä, tatuoituja jengiläisiä joiden alueella Cyrus on tapettu.
Poliisiasemalla pormestarilla uhkaaminen saa kapteenin avaamaan suunsa. Hän toteaa, etteivät Flannagan ja Wood olleet mitään mallipoliiseja; Flannagan oli heitetty Fifth Wardiin rangaistuksena kaikenlaisista väärinkäytöksistä edellisessä piirissään. Hän pystyy myös osoittamaan kaksikon tapauksista paljon epämääräisyyksiä ja on varma siitä, että he ottivat rahaa vääriltä tyypeiltä ja tekaisivat todisteita. Kun Walterin kuolemasta tarjotaan monimutkaisia salaliittoteorioita, kapteeni esittää paljon yksinkertaisempaa ratkaisua: ruumiinavauspöytäkirjat osoittavat, että poliisit olivat olleet melkoisissa kokapöllyissä viimeisenä työpäivänään, ja huolellista suunnitelmaa todennäköisempää on, että he ampuivat Walterin vahingossa tai hetken älyttömästä mielijohteesta.
George Farnsworthista kapteeni ei osaa paljon kertoa, paitsi että Flannagan oli aiemmin työskennellyt samassa piirissä (itäisessä keskustassa) tämän kanssa, ja ilmeisesti Mileskin oli ollut siellä. Linebacker, Darklight ja Trespasser suuntaavat seuraavaksi tähän piiriin. Kapteeni siellä on hieman kovempi pala ja alkaa tehdä yhteistyötä vasta kun pormestari on itse ilmoittanut että näin tulee toimia. Selviää, että Miles ja Farnsworth olivat partnereita 90-luvulla, ja Farnsworth oli '92 Flannaganin oppi-isä poliisitoiminnassa. Miles ja Farnsworth olivat ilmiselvästi myös likaisia kyttiä: he hukkasivat todisteita, päästivät syyllisiä menemään tai lähettivät syntipukkeja vankilaan, ja olivat sen verran Flannagania ja Woodia fiksumpia että he myös nettosivat tästä mukavasti rahaa jonka avulla molemmat pystyivät aloittamaan oikean uran muualla.
Milesin ja Farnsworthin historian kaiveleminen johtaa vuoreen aineistoa josta olisi vaikea koota oikeudessa pitävää tapausta mutta joka kyllä hyvin vahvasti ehdottaa, että kaksikko on ollut mukana vaikka missä. Farnsworthin ansiosta esim. alamaailmakihon poika nimeltään Diego Caruz välitti 1997 murhasyytteen Della Dimore -nimisen naisen murhasta; tämä ja monia muita vastaavanlaisia palveluksia järjestäytyneelle rikollisuudelle löytyy.
Hautajaisten päätyttyä Beetle hengaa vielä Walterin kavereiden kanssa, Poltergeist pitää pari tuntia silmällä hautausmaata ja panee merkille kaikki mahdolliset yksinäiset harhailijat jotka voisivat olla Coup de Grâce. Sitten hän näkee poliisiautojen viilettävän alueen läpi.
Puolentoista kilometrin päässä on tapahtunut verilöyly. Neljä Mara-18:n jäsentä ajoi autolla pienen omakotitalon eteen, hyökkäsi sisään ja otti konepistooleilla sisällä asuneen nelihenkisen perheen hengiltä. Tämä ei tarkalleen ottaen tapahtunut jengin omalla alueella, ja veriteon tehtyään tekijät pakenivat täyttä vauhtia paikalta. Uhrit eivät näytä jengiläisiltä.
Jos Coup de Grâcen toimintatavoista on päätelty mitään oikein, hän ei voi jättää reagoimatta tähän. Poltergeist hankkiutuu jengin ydinalueelle ja havaitsee sen odottavan vaikeuksia. Hän ei löydä possen päämajaa ennenkuin aseistautuneet gangstat pysäyttävät hänet ja avaavat tulen. Poltergeist ei jää tappelemaan koko jengiä vastaan vaan vetäytyy. Muuta Alamoa saapuu seudulle penkomasta poliisiarkistoja tai kuuntelemasta radiota. Näyttää siltä, että mitä onkin tapahtumassa, se tapahtuu täällä.
Bombardier Beetlen vakoojakopterin avulla Mara-18:n linnoitus löytyy. Se on kolmikerroksinen puolivalmis talo, jonka ensimmäisestä kerroksesta puuttuvat ulkoseinät kokonaan; vain kantavat pilarit ovat pystyssä, ja ylös pääsee portaikkoa pitkin. Linnakkeen ikkunat on tilkitty tiilillä pelkiksi ampuma-aukoiksi ja katolla näkyy rynnäkkökivääreillä aseistautuneita jengiläisiä. Muutaman korttelin alue on hiljentynyt täysin. Mitä ilmeisimmin Mara-18 odottaa myös jonkinlaista reaktiota.
Alamo jää passiin autioon taloon lähistölle, lukuunottamatta Darklightia joka kiipeää lähimmän korkean talon katolle ja alkaa seurata tilannetta kiikareilla. Aurinko on laskemassa, kello tulee 8.
Melkein heti pimeän laskeuduttua alueelle kaahaa viisi henkilöautoa, menossa suoraan linnoitusta kohti. Chicanojengi jonka alueella perhe murhattiin on saapunut kostamaan tekijöille ainakin kahdenkymmenen hengen voimin. Katolta avataan tuli autoja kohti.
Praying Mantis tahtoo mennä väliin, mutta häntä koetetaan estää. Sitten Darklight huomaa, että Mara-18:lla näyttää olevan myös jotain kymmenvuotiaita lapsia linnakkeessaan. Mantis hyppää liikkeelle ja pinkoo autoja kohti.
Hyökkääjien iskiessä linnoitusta vastaan ja aloittaessa tulitaistelun Mantis ja Alamo käyvät häntäpään autojen kimppuun. Mantisin idea on ilmeisesti nujertaa hyökkääjät ja ajaa heidät pois alueelta. Muu joukkue toteuttaa parhaan taitonsa mukaan vikapäistä suunnitelmaa. Pari tunkeutuvaa autoa saadaan miehitettyä ja käännettyä pois, niiden ajajat kyynelkaasutettu tai piesty ymmärtämään että tätä sotaa ei kannata käydä. Poltergeist tunnistaa joitakin jengiläisiä jouluaaton keikaltaan ja luoteja väistellessään saa vakuutettua ainakin yhdelle osalle tulokkaita että täältä on parempi poistua. Linebacker ja Beetle ottavat pari osumaa katolta tai autoista ampuvista tyypeistä.
Darklight on laskeutunut katolta ja on kiertämässä linnakkeen taakse. Hän arvioi, että jos Coup de Grâce on tulossa, tämä käyttää hämminkiä hyväksen livahtaessaan sisään. Vigilanten asemasta hän näkeekin pimeydessä kohti tulevan kaksi Houstonin SWAT:in miehistönkuljetusajoneuvoa, jotka matelevat linnaketta kohti valot sammuksissa. Hän soittaa pikaisesti etsivä Fullerille ja menee sitten koputtamaan SWAT-autojen ikkunoita.
Linnakkeella hyökkääjien ensimmäinen aalto on kiivennyt portaat ylös mutta pysähtynyt asemasotaan puolustajien kanssa. Praying Mantis loikkaa toisen kerroksen ikkunaan potkiakseen tiensä sisään sitä kautta, Linebacker, Beetle ja Trespasser taas juoksevat portaat ylös. Poltergeist näkee harmaan hahmon katoavan ylös talon ulkoreunaa. Coup de Grâce on ilmeisesti saapunut. Geist juoksee tämän perään ja lähtee niinikään kiipeämään ylös linnakkeen seinää.
Tulitaistelu sisällä keskeytyy kun supersankarit käyvät sen päälle kahdesta suunnasta. Jengiläiset taltutetaan ja riisutaan aseista. Muutama heistä on jo ehtinyt tulla ammutuksi, maassa makaa pahasti haavoittuneita tatuoituja nuoria miehiä, pari vainajaakin. Kun toinen kerros linnaketta on rauhoitettu, Mantis huutaa kolmannessa kerroksessa odottaville antautumisvaatimuksia graafisten uhkausten ja espanjankielisten kirosanojen säestämänä. Tällä saattaisi jopa olla toivottu vaikutus: karuinkaan salvadorilainen jenginuori ei halua, että kaksimetrinen nainen tekee väkivaltaa hänen cajonesilleen.
SWAT on ottanut Darklightin kyytiin. He ovat paikalla koska heille on vihjattu, että Coup de Grâce saattaa näyttäytyä täällä; toistaiseksi heillä ei ole mitään halua puuttua jengien keskinäisiin välienselvittelyihin. He kysyvät, onko Coup de Grâcea näkynyt; Darklight sai Poltergeistin viestin siitä että joku kiipesi talon reunaa ylös, muttei kerro tätä SWAT:ille. Raskaasti aseistautunut ja rempseän teksasilainen poliisin erikoisyksikkö näyttää olevan halukas menemään sisään aseet paukkuen heti kun heidän kohteestaan näkyy karvakin.
Poltergeist ei näe seinää kiivenneestä hahmosta enää jälkeäkään. Kaikki ikkunat ovat yhä tilkitty, ja katolle vilkaisemalla hän näkee muutamia lapsia sekä pari vielä kohteita hakevia tarkka-ampujia. Ei näytä mahdolliselta, että Coup de Grâce olisi livistänyt heidän ohitseen.
Sisällä neuvottelu keskeytyy vertahyytävään märkään kirkaisuun joka hajoaa korinaksi. Sankarit säntäävät portaat ylös, ja SWAT-autossakin todetaan että jotain juuri tapahtui. Beetle etunenässä Alamo säntää ylös ja päätyy näkemään jengin oletetun pomon jonka rinnasta Coup de Grâce juuri vetää pitkää tikariaan esiin.
Beetle koettaa taklata vigin, mutta tämä väistää ketterästi ja silpaisee Beetleä toisella miekallaan. Samalla hän perääntyy seinää vasten - ja seinän läpi. Tummanharmaan savun myötä hän ilmestyy linnoituksen ulkopuolelle ja putoaa maata kohti. Poltergeist heittää häntä kuulalla, Linebacker tiilellä ja Beetle ampuu kyynelkaasulla samalla kun Coup de Grâce tekee voltin takaperin ja sukeltaa hiekkaan kuin uimahyppääjä. Harmaan savunpöllähdyksen jälkeen hänestä ei näy vilaustakaan.
Sankarit syöksyvät alas. Poltergeist aistii maan sisällä uivan superin, joka ilmeisesti lopettaa voimansa käytön osuessaan viemärin kohdalle. Läheinen kaivonkansi avataan ja Beetle pudottautuu puolitäyteen likaviemäriputkeen. Hän lähtee kohti vigin oletettua sijaintia. Putki on pimeä.
Coup de Grâcen ääni kysyy, mitä Beetle oikein tahtoo. Käydään lyhyt keskustelu, mutta vigi ei tunnu kaipaavan ymmärrystä. Hän kertoo olevansa samalla puolella sankarien kanssa ja vain tuovansa kohteilleen mitä nämä ansaitsevat. Hän tekee myös selväksi olevansa aikeissa jatkaa tehtäväänsä, muttei kerro seuraavaa kohdetta. Beetle löytää teräsristikon, jonka läpi Coup de Grâce on mennyt voimillaan mutta jota hän ei saa helposti irti.
Ylhäällä SWAT neuvottelee Linebackerin kanssa. Linnakkeessa on kuolleita ja haavoittuneita jengiläisiä, ja ambulansseja soitetaan. Sekä sankarit että SWAT alkavat haravoida aluetta siinä toivossa, että Coup de Grâce ilmestyisi vielä ylös. Darklight löytääkin eräältä kujanpätkältä pakettiauton, joka ilmeisesti kuuluu vigille. Hän astuu sen sisään odottamaan, mutta SWAT havaitsee saman auton ja metelöi sen löytämisestä. Coup de Grâce ei ilmesty autolleen.
Poliisia ja lääkintäväkeä saapuu paikalle. SWAT tahtoo ottaa pakettiauton haltuunsa, mutta Mantis ei anna sitä heille. Hän haukkuu erikoisyksikön lyttyyn, kertoo näiden paikallaolon ainoastaan sotkeneen asioita ja näiden olevan muutenkin liikkeellä täysin väärällä asenteella. Pakettiauto on Alamon hallussa, ja jos kauniisti pyydetään, he voivat jakaa sieltä löytämänsä asiat, mutta ennen sitä mitään yhteistyötä ei tehdä.
Linebacker selvittää, miten SWAT tiesi löytää paikalle. Ryhmän luutnantti ei puhu, joten Linebacker lähtee tapaamaan kapteenia saatuaan hieman ensiapua. Darklight juttelee CSI:n kanssa ja hankkii Alamolle puhelutiedot Mara-18:n johtajan puhelimesta. Keskustan poliisiasemalla Linebacker hakkaa nyrkkiä pöytään ja huutaa, ja saa vahvistuksen että Borris Miles oli soittanut kapteenille pari tuntia sitten ja huomauttanut, että Coup de Grâce löytyisi luultavasti illan aikana Mara-18:n päämajalta kostamasta murhattua perhettä.
Alamo siirtyy tornille Coup de Grâcen auto mukanaan. Käydään puhelinkeskusteluja pormestarin ja Silversmithin kanssa. Silversmithin mukaan Borris Miles on vainoharhainen ja romahduspisteessä oleva mies joka ei kuitenkaan tahdo kertoa mitään edesottamuksistaan kenellekään ja koettaa räpiköidä vastaan suossa johon on itsensä pelannut. Silversmith ei usko Milesin organisoineen perheen murhaa, ainoastaan käyttäneen sitä hyväkseen kun se hänen eteensä tuli. Kuitenkin Milesin poliittiset kuviot ovat romahtamassa, hänen tukijansa ovat kovaa vauhtia ottamassa häneen etäisyyttä, ja piirisyyttäjän toimisto on kaivanut esiin uudenvuodenaikaisen syytteen joka miehen päällä on roikkunut. Arvio on, että Miles ei pysy vapaana enää seuraavaa viikkoa.
Pormestari ei ole suunnattoman onnellinen siitä, että Coup de Grâce ei jäänyt kiinni. Ryhmä sai kuitenkin hänen pakettiautonsa, ja Pinball Wizard kaivaa sieltä hius-, iho- ja kuitunäytteitä. Vigi on ilmeisesti latinotaustainen mies, ei tupakoi eikä arvatenkaan käytä huumeita. Hänen yliluonnolliset voimansa tulivat myös ryhmälle jonkinlaisena yllätyksenä, ja Darklight arvelee, että jos hän päättäisi ryhtyä todella puhdistamaan kaupungin alamaailmaa, ei häntä voisi pysäyttää. Poltergeist on tästä skeptisempi, hän sanoo että oikeasti tärkeät tekijät järjestäytyneessä rikollisuudessa voivat palkata mustia maskeja suojelemaan itseään jos tarve vaatii.
Mail-Manin palsta
Tosiaan Brian Michael Bendis -henkisellä tarinankerronnalla vedetty dekkarointihenkinen sekamelska, johon taisin pelinjohtajana lopulta olla varsin tyytyväinen. Vaihteeksi tuntui siltä, että jokaisen hahmon erityisasiantuntemusta kaivattiin ja tiimityö toimi. Pidin myös itse tilanteen moraalisesta harmaudesta ja toimintatapojen oikeutuksen pohtimisesta. En ollut laatinut pelille tietoista agendaa, väkivallan kierre vaan muodostui teemaksi pelkästään kun lähdin funtsimaan mitä kukin osapuoli sopivasti provosoituna tekisi.
Vyyhdin tolkuton sekavuus oli vähän harmillista - mutta tarkoitus ei ollut esittää Farnsworthin ja Milesin taustaa niinkään ratkottavana mysteerinä, vaan enemmänkin osoittaa että on selvää että nämä ovat hämäriin juttuihin sekaantuneita pahoja kavereita ja löytyisi varmasti kasapäin syitä minkä vuoksi joku tahtoisi tappaa heidät. En tiedä, tuliko tämä esiin riittävän selvästi; koetin estää tutkimustyötä jumiutumasta liiaksi yksityiskohtiin koska niitä oli aivan loputtomasti ja yksittäiset detaljit eivät lopulta olleet kovin kriittisiä.
Pelattiin 2.5. 2008
<-- #20: Turistit - #22 -->
CategoryAlamo - CategoryPelit